OBSESSIO

Kuvat: X, X, X + X

Täällä vaate-obsessoidaan, pitkästä aikaa.

Pakonomaisten ajatusten kohteena reilu ja rento farkkurotsi, avainsanana musta.
Malli saisi mieluiten olla jo valmiiksi vähän ylisuureksi mitoitettu ja laatikkomainen – tai sitten takki on vaan ostettava paria kokoa liian isona, käyhän se niinkin.
Kerrankin pienistä hartioista saattaisi olla takinmetsästyksessä oikein hyötyäkin, rotsit kun tuppaavat useimmiten ihan tarkoituksettomasti jäämään hartioista super-reiluiksi.

Mutta, kun ei. En siltikään vaan löydä.
Tällä kertaa kiven alla eivät tosin ole koot, vaan koko samperin takki. Joka pulju tuntuu kyllä olevan täynnä farkkutakkeja, valkoisina ja kaikissa sinisen eri sävyissä, mutta sitä mustaa ei näy missään.
Tietenkään ei.

Internetin ihmemaailmasta tietysti löytyis – The Ragged Priestin rotsi nyt olisi se täydellisin – mutta netistä tilaaminen vähän mietityttää, kun noin jokatoinen sovittamatta tehty takkiostos on mennyt vikaan läpi elämän.
Ja myönnän, että vähän nuo hinnatkin hirvittävät.

Siisteintähän takki olisi muutenkin löytää käytettynä. Denim olisi jo valmiiksi pehmoista ja sopivan laatikkomaisia malleja löytyy varmasti parhaiten jo menneiltä vuosikymmeniltä.
Peukku alkaakin olla aika hellänä Facebookin kierrätysryhmien päivittelystä ja ihan irl-kirppiksiäkin on tullut kierreltyä. Mutta ei. Ei vaan natsaa ei.

Siispä, auttakaa naista mäessä.

tiiättekö, mistä voisin löytää sen?

Näköhavaintoja, mutu-tuntumia ja kaikenlaista aivoriiheilyä otetaan ilolla vastaan!

VIIKKO SANOINA JA KUVINA

Jumissa. Se on ollut olo lähes läpi tämän kesän.

Heinäkuu lähenee loppuaan ja alan samalla havahtua siihen, että kokonainen kesä on kohta lipunut ohi.
Toukokuinen odotus vaihtunut kesäkuuhun, kesäkuun valoisat yöt kuluneet nukkuen suljettujen verhojen takana, heinäkuun harmaus kiehtonut enemmän kuin helteet.

Tässä sitä on oltu. Oltu ja jumitettu.
Suunnattu energiat ja aika sinne, minne ne on ollut helpoin sijoittaa.
Aika on samalla sekä juossut eteenpäin, että tuntunut täysin pysähtyneeltä.

Nyt olotila saisi liikkua taas eteenpäin, ki-toos.
Tahdon pois jumista. Umpisolmuilta tuntuvat sotkukasat auki ja fiilikset virtaamaan.

Ja sitä tahtoessa muistui mieleen taas tääkin paikka.
Mulla on tää tällainen ihana oma paikka täällä. (Sitä en tiedä, onko siellä näytön toisella puolen enää juuri ketään, mutta ehkei se nyt edes ole se pointti tässä.)

Helpoin tapa lähteä taas treenaamaan tätä lienee aloittaa jollain tosi tutulla. Saa sitä kai joskus mennä sieltäkin, missä se aita on matalalla.
Sitä paitsi, mistä te tietäisitte vaikka limboaisin itseni sieltä ali…

Eli, hetkiä lähipäiviltä, avot.

// Etäduunipäivät – ja viikot – voi aloittaa näinkin. Painumalla läppärin kanssa lähikahvilan terrassille jo ennen, kuin itse kahvila on auki tai yksikään turisti paikalla. Ei oikeastaan yhtään pöllömpi maanantai. (P.S. Se joka keksii Macbook Prohon toimivan heijastukseneston, ansaitsee nobelin.) // Ja saman, helteisen päivän illaksi, järjestyi ensin sateenkaarinäytös ja myöhemmin yöllä ukkoskuuro. Vielä parempaa. //

// Oikeastaan mä olen ihan tykännyt tästä tällaisesta vähän maltillisemmasta kesäsäästä. Paljaat sääret ja neuleet. Sininen taivas, mutta aina tilaa varjon puolella. //

// Nuppu. Voi Nuppu. Tyyppi on tuonut niin paljon iloa, härdyästä ja liikettä keskellä matalimpienkin olojen ja jumien. Ei parempaa koirakaveria. //

// Jumittamisen lisäksi on tänä kesänä tullut kyllä tehtyäkin. Töitä, meinaan. Ja paljon.

Osa viikoista on kulunut läpi kesän Tampereella, jossa kakkoskodiksi on muodostunut Hämeenkadun Omena Hotelli.
Pyrin ottamaan Tampere-työpäivien illat aina vähän sellaisina mini-lomina. Käyn aina testaamassa jonkun uuden paikan, kahvilan tai raflan, käpytän pitkin hiljalleen tutuiksi tulevia katuja, ihastelen koskea ja pyörin putiikeissa. Vois kai sanoa, että oon alkanut pikkuhiljaa lämmetä Tampereelle – ja upottavaa hotellisänkyä huonompiakin kotitoimistoja on ihan varmasti olemassa… //

// Naama! Selfie! Tuntui aivan käsittämättömän oudolta ottaa. (Ja käsittämättömän oudolta kyllä näyttää lopputulemakin.) // Uhmasin ainakin viittäsataa ampiaista ja uskaltauduin keskelle maailman pinkeintä ruusupuskaa näppäsemään kuvan. //

// Auringonlasku Katajanokalla eilen. Ei pöllömpi, sekään. //

// Instagram @emmitissari //

MÖKKI LIVING

Viime viikonloppu oli hyvä.

Oli mökkiä. Oli valoa. Oli vettä ja laituri. Oli sulkkismatseja ja sulkapallon perässä hulluna sinkoileva koira. Oli jo kypsiä mustikoita ja savustettu lohi.
Oli hyvä.

Tänään alkaa taas neljän päivän miniloma. Kivaa – vaikkakin kumma, tämä heinäkuu.
Aivot ovat jatkuvassa välitilassa, jossain vapaan ja kiireen välissä. Täysin ei saa kiinni kummastakaan, lomasta tai työstä. Vapaat valuvat vähän sormien läpi, mutta samoin on työpäivien päätteeksi iltapäivällä hämmentynyt fiilis.
Teinkö mä tänään jotain?

Tein mä.

Ja viikonloppunakin aion tehdä.
Huomenna juhlitaan häitä. Lauantaina levätään. Sunnuntaina kirppistellään. Ja maanantaista en tiedä vielä mitään.
Onneksi ei tarvikaan.